![]() |
![]() |
Kiinteistöjen omistaminen ja tilojen vuokraus on ollut olennainen osa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan toimintaa sen perustamisesta vuodesta 1868 lähtien. 1870 - Vanha ylioppilastalo valmistui. Rakennus valmistui pääosin keräys- ja lahjoitusvaroin. 1910 - Uusi Ylioppilastalo valmistui. Ylioppilastalo kävi liian ahtaaksi, joten 1800-luvun lopulla alettiin suunnitella uutta taloa osakuntien käyttöön. 1910 – Osakunnat lahjoittivat Aleksis Kiven kuolinmökin Ylioppilaskunnalle. Vuonna 1952 Ylioppilaskunta kunnosti mökin asiantuntijoiden alkuperäisenä pitämään asuun. 1947 - Ensimmäiset asukkaat muuttivat Domus Academican opiskelija-asuntoihin. Kiinteistöä laajennettiin ja opiskelijakirjasto muutti vuonna 1955 Leppäsuon uuteen Kirjastotaloon. 1955 - Kaivotalo valmistui. Alun perin tontille piti rakentaa konsertti- ja kongressitalo. 1960 - luvulla Ylioppilasaukio sai lisänimen ”Perunatori” ylioppilaskunnan harjoitettua siellä tuottoisaa makkaran ja ranskanperunoiden myyntiä. 1981 - Citytalo ja Hansatalo valmistuivat. Kaivopihasta tuli Suomen ensimmäinen kävelykeskusta. Aikaisemmin Ylioppilasaukio oli autojen pysäköintipaikka. 2008 - Keskustakiinteistön maanalaisten tilojen kehittämishanke valmistui. Hankkeessa rakennettiin liiketiloja ylioppilasaukion alle sekä hissiyhteys Stockmannin pysäköintilaitokseen. Kolmas ylioppilastalo Domus Gaudium valmistui Leppäsuolle. 2009 - Jollaksessa sijaitsevan huvilan Villa Kuunarin peruskorjaus aloitettiin. |