26.8.2021 2:33 PM

Uudistuneen Kaivopihan syksy käynnistyy seitsemän katutaiteilijan yhteisnäyttelyllä

Kaivopihan ravintola- ja elämyskorttelin syksy käynnistyy 26.-29.8. järjestettävällä avajaistapahtumalla, joka tarjoaa kaupunkilaisille mahdollisuuden nauttia katutaiteesta, monipuolisesta ruoka- ja juomatarjonnasta sekä korttelin toimijoiden tarjouksista.

Ylva tuo Kaivopihalle yhteistyössä Helsinki Urban Artin kanssa seitsemän kotimaista ja kansainvälistä katutaiteilijaa, joiden uniikki yhteisnäyttely elävöittää helsinkiläisten yhteisen korttelin seiniä kuukauden ajan.

Näyttelyn pääteoksista vastaavat Anetta Lukjanova sekä Lauri Ahtinen. Klassisen koulutuksen saanut Lukjanova on Helsingissä ja Barcelonassa vaikuttava kuvataiteilija, joka työskentelee piirustuksen, öljymaalauksen ja muraalitaiteen parissa. Hänen tyylinsä edustaa maagista realismia.

Ahtinen on oululainen sarjakuvantekijä ja kuvataiteilija. Hän on julkaissut viisi sarjakuva-albumia, pitänyt useita maalausnäyttelyitä ja ollut perustamassa taidegalleriaa Oulun Heinäpäähän.

Molemmat teokset linkittyvät Helsinkiin ja ympäristöönsä eri tavoin: Lukjanovan työssä ollaan realistisemmassa katunäkymässä ja ruoan äärellä – Ahtisen teos puolestaan syntyy Kaivopihalla ympäröivistä vaikutteista.

”Taiteen tuominen osaksi yhteistä kaupunkitilaa sopii saumattomasti visioomme Helsingin kehittämisestä. Haluamme osaltamme varmistaa, että Helsingin ydinkeskustassa säilyy kaikille avointa tilaa, joka on erilaista, kerroksellista ja historialtaan kiinnostavaa. Uusi Kaivopiha on suunniteltu ja rakennettu näistä lähtökohdista”, sanoo Ylvan kestävästä liiketoiminnasta vastaava johtaja Antti Ruuska.

Kaivopihalla sijaitsevat liiketilat kokivat historiallisen muutoksen, kun Ylva uudisti Vanhan ylioppilastalon alapuolella olevat tilat täysin. Vuoden 2020 lopulla avattu hyvää tekevien valintojen kortteli kokoaa yhteen joukon uusia ravintoloita ja palveluita.

”Me Ylvassa uskomme Helsingin keskustan vetovoimaan myös tulevaisuudessa. Haluamme omalta osaltamme olla rakentamassa ylihuomisen Helsinkiä, joka on kiinnostava, vastuullinen ja kestävä. Kaupungin keskeisintä korttelia kehittämällä luomme kaupunkitilaa, johon ihmiset haluavat tulla viihtymään ja työskentelemään jatkossakin. Luonnollinen tarve kohdata muita ihmisiä ja kokea elämyksiä ei ole kadonnut mihinkään. Päinvastoin – se on jopa kasvanut”, summaa Ylvan kiinteistöjohtaja Ville Vaarala.


Eat. Drink. Art.
Syksyn avajaiset Kaivopihalla 26.-29.8.

Avajaisviikonlopun tapahtumaan, näyttelyn taiteilijoihin sekä tarjouksiin voit tutustua osoitteessa kaivopiha.fi/avajaiset

Lue lisää uutisia